
Tasokkaita RPG-hotellipalveluita jo vuodesta 2006
ETUSIVU : SÄÄNNÖT : LINNA : TYÖNTEKIJÄT : ASUKKAAT : VARAA HUONE : FOORUMI : YHTEYS

Linna
Historiaa
Linna rakennettiin 1400-luvulla, ja se on pysynyt vuosisatojen ajan melko samanlaisena restauroinneista huolimatta. Vasta Carabella Hunterin (o.s. Brennan) ja Andrew Norwoodin perittyä linnan 2000-luvulla se koki ensimmäisen suuremman, sekä sisäisen että ulkoisen restaurointinsa, kun sitä alettiin muuttaa nykyiseen käyttöönsä hotelliksi.
Henkilökunta
Hotellimme työllistää monen eri alan ammattilaisia. Lue lisää työntekijöistämme ja vapaista työpaikoista täällä.
Huoneet
Yhden hengen huoneet
Yhden hengen huoneista löytyy vuode, pieni sohva, televisio, pöytä ja tuoli, keittonurkkaus sekä omat suihku ja wc.
Kahden hengen huoneet
Kahden hengen huoneista löytyy parivuode, sohva, televisio, pöytä ja tuolit, keittonurkkaus sekä omat suihku ja wc.
Perhehuoneet
Perhehuoneessa on kaksi erillistä huonetta, joita yhdistää väliovi. Huoneista löytyy kaksi parivuodetta, sohva, televisio, pöytä ja tuolit, keittonurkkaus sekä omat suihku ja wc.

Linnan piha ja ympäristö
Etupiha
Etupihaa hallitsee suuri suihkulähde jonka ympärille on muodostettu kauniista pensas- ja kukkaistutuksista pyöreä reuna. Linnan eteen on mahdollisuus päästä autolla, jolloin laukkujen sisäänkantaminen ei ole niin vaivalloista. Linnan seinää vasten kasvaa köynnöskasvi. Pihan reunamilta löytyy myös ruusupensaita sekä vanhoja omenapuita jotka tuottavat yhä satoa.
Puisto
Linnan taakse aukeaa vehreä puisto, jonka läpi kulkee hiekkapolku jonka varrella olevalla penkillä voi levähtää. Puistossa on myös leikkikenttä, jossa on keinuja, liukumäki, hiekkalaatikko sekä kiipeilytelineitä.
Guaíri
Kahvila Guaíri palvelee asiakkaita joka päivä klo 10-20 linnan puistossa. Asiakaspaikkoja kahvilassa on parikymmentä, ja lämminhenkinen sisustus tarjoaa mukavan ympäristön levähtää tai tavata ihmisiä. Kahvilan leivonnaiset valmistetaan itse, ja saatavilla on myös erikoiskahveja, teetä, kaakaota, mietoja alkoholijuomia sekä pikkusuolaisia.
Katso Guaírin menu tästä.

Arcadia
Baari Arcadia on avoinna sunnuntaista torstaihin klo 16-24 sekä perjantaisin ja lauantaisin klo 15-02. Tarjolla on alkoholijuomia, musiikkia sekä yöelämää. Oluet, siiderit, viinit, drinkit ja virvoitusjuomat. Baarin ohessa on myös disko, jonka tanssilattia on iltaisin käytössä. K-18.
Katso Arcadian juomalista tästä.
Golfkenttä & Club Ultragreen
Linnan alueen läheisyydessä sijaitseva golfkenttämme on 18-reikäinen, ja saatavilla on myös opetusta. Vuokraamme mailoja ja golfautoja. Club Ultragreen tarjoaa kanttiinissaan juotavaa ja suupaloja. Avoinna joka päivä klo 09-21.
Tenniskenttä
Linnan tenniskenttä tarjoaa mahdollisuuden pelaamiseen ja harjoitteluun joka päivä klo 08-20. Vuokraamme mailoja ja palloja.
Elokuvateatteri
Pienessä ja viihtyisässä elokuvateatterissamme voit rentoutua muutaman tunnin hyvien filmien parissa. Sekä tuoreempia että vanhempia elokuvia. Avoinna joka päivä klo 12-24.

Tallit
Linnan talleilla on 30 hevosta, joille on omat karsinapaikat. Tallilta löytyy lisäksi varustehuoneita ja pesukarsina. Tarjolla ratsastuksen opetusta ja ohjattuja ratsastusvaelluksia nummille.
Nummet
Nummet hallitsevat osaltaan linnaa ympäröivää maisemaa kauniin vihreinä, ja sopivat hyvin ratsastus- ja retkikohteiksi.
Metsikkö & lampi
Linnan lähiympäristössä on myös pieni metsikkö sekä keinolampi, joiden luona voi päästä hieman lähemmäs luontoa.
Kellari
Viinikellari
Viinikellarissa on laaja valikoima eri vuosikertojen ja hintaluokkien viinejä, joukossa myös muutamia harvinaisuuksia.
Vankityrmät
Restauroinnissa linnan kellarissa sijaitsevat vankityrmät jätettiin mahdollisimman alkuperäiseen kuntoon, ja nyt ne toimivat linnan pienenä nähtävyytenä. Avoinna tiistaista lauantaihin klo 10-20.
Pyykkitupa
Pyykkivuoroja voi varata linnan vastaanotosta. Pesumaksu 2 €/tunti, sisältää pesuaineen.
Pohjakerros
Vastaanotto
Vastaanotto auttaa sinua sisään- ja uloskirjoittautumisessa sekä muissa asioissa. Asiakkaiden sisäänkirjoittautuminen kello 12-14 ja uloskirjoittautuminen viimeistään kello 11. Avoinna 24 h vuorokaudessa.

Suuri juhlasali
Linnan suuri juhlasali soveltuu hyvin erilaisten juhlien ja tapahtumien järjestämiseen. Mahdollisuus vuokrata tilaisuuksia varten. Täällä vietetään myös linnan järjestämiä juhlia.
Hierojan vastaanotto
Hieroja tarjoaa erilaisia hierontoja ja hoitoja joka päivä klo 08-18. Tarjolla myös vakituisia aikoja.
Sauna- ja kylpyosasto
Sauna- ja kylpyosasto palvelee asiakkaita joka päivä klo 06-22. Tarjolla sekä yksittäisiä että vakituisia saunavuoroja niin yksin kuin ryhmissäkin. Turkkilainen, kreikkalainen ja suomalainen sauna. Saunatiloissa lisäksi suihkuhuoneet miehille ja naisille, uima-allas sekä kaksi poreallasta.

Ravintola Acroné
Ravintola palvelee asiakkaita maanantaista torstaihin klo 11-23, perjantaisin klo 11-24 ja lauantaisin ja sunnuntaisin klo 14-24. Tarjoamme arkisin lounasta ja joka päivä korkeatasoista à la carte -ruokaa. 100 asiakaspaikkaa. Myös tilaukset.
Katso Acronén menu tästä.
1. kerros
Lääkärin vastaanotto
Linnan lääkäri palvelee asiakkaita joka päivä klo 08-18, ja hätätapauksissa suoritetaan käyntejä myös huoneistoihin. Vaativammat sairastapaukset ohjataan edelleen sairaaloihin.

Ruokailusali
Ruokailusalissa tarjoillaan aamiaista sekä vastaanotosta ostettavissa olevia edullisia lounaita ja illallisia. Avoinna joka päivä klo 06-21.
2. kerros
Toimisto
Toimistolla työskentelevät linnan omistajat Andrew Norwood ja Carabella Hunter. Heidät tavoittaa arkisin kello 09-17.
Vapaa-ajanviettohuone
Vapaa-ajanviettohuone tarjoaa erilaisia virikkeitä toisessa kerroksessa. Huoneesta löytyy biljardipöytä, laajakuvatelevisio, dvd-soitin, tietokoneita internetyhteydellä, stereot sekä digiboksi. Avoinna joka päivä klo 08-22.
3. kerros
Kuntosali
Kuntosali tarjoaa erilaisia laitteita ja välineitä liikuntaan ja harjoitteluun. Kuntosalimaksu 2,5 €/kerta, 7 €/viikko tai 60 €/6kk. Avoinna joka päivä klo 06-21.
Pienempi juhlasali
Linnan pienempi juhlasali on vuokrattavissa esimerkiksi syntymäpäiväjuhlien viettämistä varten.
4. kerros

Kirjasto
Linnan kirjasto tarjoaa asiakkailleen kokoelman erilaisia romaaneja, tietokirjoja, lehtiä, novelleja, runokokoelmia ja elämäkertoja. Avoinna joka päivä klo 10-18.
5. kerros
Observatorio
Käytössämme on kolme erilaista kaukoputkea, pienestä manuaalisesta putkesta suureen, tietokoneella ohjattavaan kaukoputkeen. Tähtitieteilijä auttaa sinua avaruuden kohteiden paikantamisessa. Avoinna klo joka päivä 20-24.
|